Kaupunkitilan valvontaa voidaan toteuttaa kameravalvontana tai vartijoiden ja virkavallan sijoittamisena kaupunkikuvaan. Valvontakameroiden tarkoituksena on säädellä tilankäyttöä. Valvontakameroiden avulla saadaan ihmiset itse valvomaan itseään. Ne auttavat ihmisiä sisäistämään kurin. Näkyvillä olevat kamerat osoittavat ihmisille, että heitä voidaan tarkkailla joka hetki. Tämä auttaa ihmisiä kontrolloimaan omaa käytöstään. Valvonnan ongelma on, että se ei välttämättä ehkäise ei- toivottua toimintaa, vaan se siirtää sen muualle, johonkin läheiseen ei-valvottuun tilaan. Kameravalvontaa puolustavat katsovat valvonnan vähentävän rikoksia.
Vartijoiden toimivalta ulottuu puolijulkiseen tiloihin eli esimerkiksi kauppakeskuksiin. Katuvirtsaamiskysymyksessä valvonta on tällähetkellä poliisin käsissä. Jatkuvasti resurssipulaa valittava poliisilaitos ei tosin käytännössä yksin kykene ottamaan katuvirtsaamisongelmaa hoidettavakseen. Haju- ja hygieniahaitoista kärsivät taloyhtiöt, sekä niiden asukkaat olisivat varmasti mielissään sakottamisoikeuden omaavista roska- ja pissavartijoista katukuvassa.
Asenteisiin voidaan vaikuttaa säännöillä ja politiikkaohjelmilla. Urbaaniin turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat erilaiset lait, ohjelmat ja toimenpiteet. 2003 voimaan tulleessa järjestyslaissa virtsaaminen ja ulostaminen kaduilla ja porttikongeissa kiellettiin. Melko tuoreella järjestyslailla vaikuttaisi olleen suomalaisten käyttäytymiseen vain vähän vaikutusta. Järjestyslakia ja kaupunkitilan sääntöjen huomioimista voitaisiinkin tehostaa erilaisin kieltokyltein ja ohjeistuksin.
Tekstit
