Yksi tarina siitä, kuinka oma elämä kusee

Ostin asunnon vuonna 2005 Kalliosta. Oli kevät. Remontoidessani uutta kotiani viereisestä vuokra-asunnosta käsin, en heti siirtänyt kirjojani uuteen kotiini. Tein sen vasta, kun virallisesti luovutin vuokra-asuntoni eli reilun kuukauden päästä kaupoista.

Elämä meni eteenpäin ja rakastuin. Pian jo remontoitiin poikaystäväni kanssa isompaa asuntoa Vallilasta, jonne sitten muutimme 2007. Muuttaessani Kalliosta pois laskin, että olin asunut omistamassani asunnossa tasan kaksi vuotta. 1.6.2005 muutin sinne virallisesti maistraatin papereiden mukaan sisään ja 1.6.2007 muutin uuteen kotiini Vallilaan. Tasan kaksi vuotta siis.


Laitoin Kallion asunnon muuton jälkeen vuokralle. Pitkä vuokrasuhde päättyi vuoden lopussa ja asunnosta paljastui kaikenlaista (tämä olisikin jo ihan toinen tarina). Neljän kuukauden remontti kahtine kuivatuksineen on ehkä viikon päästä vihdoin valmis ja rahaa on palanut tuhansia euroja. Tarkalleen ottaen noin 6300 euroa vuokratulojen menetyksinä ja remonttikustannuksina.


Taloudellisessa katastrofissani tuntui oikealta hetkeltä myydä tämä kaunis, mutta pieni koti pois. Tunnelmalliseksi stailattu koti Kallion sydämmessä kattonäkymillä sai viikossa neljä tarjoajaa ja kahden parhaan tarjouksen hintakin oli kohdillaan. Rahaa oli stailaukseen, pieniin korjauksiin, myyntikuntoon laittamiseen sekä ilmoituksiin mennyt noin 1000 euroa. Tuntui, että se oli kannattanut.


Juuri ennen käsirahasopimuksen tekoa intuitioni pani soittamaan maistraattiin, että tulihan se kaksi vuotta todella täyteen, ettei myyntivoittoveroa sitten mene. Ei tullut. Päivä puuttui. Yksi vitun päivä. 1.6.2005-1.6.2007 ei ole kaksi vuotta vaan päivää vaille kaksi vuotta. Se yksi päivä tarkoitti 28 % myyntivoittoveroa, joka olisi tapauksessani ollut yli 20 000 euroa. 20 000 euroa veroa minun typeryydestäni ja yhdestä päivästä! Laskuvirhe. Ajatusvirhe. Tietämättömyttä. En tarkistanut maistraatilta mitä kaksi vuotta tarkoittaa. Se ei tarkoittanut mitä maalaisjärkeni oli sanonut, vaan ihan jotain muuta. Olin laskenut kaksi vuotta itse ja en ollut osannut.


Kaikki mahdolliset paperit kaivettuani, minulla ei ollut kuin kauppakirja päivältä 29.4.2005 ja kotivakuutus päivästä 2.5.2005 alkaen osoittaa verottajalle ja maistraatille, että olin asunut asunnossa jo ennen päivää 1.6.2005. Olin kuukauden ajan elänyt toukokuussa 2005 kahden asunnon välillä, jossa toisessa oli keskeneräinen vesivahinkoremontti ja toisessa putkiremontti. Kirjoja vain en ollut siirtänyt. Verottajalle ja maistraatille tämä ei riittänyt. Oikaisua ei tippunut kummaltakaan taholta. Päivä siis puuttui edelleen, käänsi asiaa vaikka miten päin. 


Peruin asuntokaupat pettyneenä ja pettynyt oli pieneen kotiin rakastunut, asioitaan järjestelemään alkanut ostajakin. Minulla alkoi tavaroiden pakkaaminen ja turhan tavaran myyminen. Muutto takaisin Kallioon oli varma. Kaksi vuotta 33 neliön kotia 3 vuotiaan lapsen kanssa edessä. Onneksi meitä oli enää vain kaksi ja Kallio on kivempi paikka, kuin Vallila yritin ajatella aurinkoisesti. Lisäksi jokainen päivä kauniissa, mutta pienessä kodissa tienaisin 28 euroa, mikä tekee kuukaudessa 833 euroa, jos ajattelee myyntivoittoveroissa säästettyjä rahoja ja päätin ajatella niitä joka päivä.


Nyt on sitten 51,5 neliön kokoinen, kaunis, täysremontoitu, huippukuntoinen, vanhaa arvostaen kunnostettu koti tummilla lautalattioilla, puupeiliovilla, leveillä ikkunalaudoilla, korkeilla huoneilla vuokrattavana Vallilassa ainakin kahdeksi vuodeksi. Kylpyhuonekin on vasta remontoitu trendikkäillä kalusteilla ja kaakeleilla. Muuttofirma on hakusessa, mutta ei mitään sellaista, jossa firman johtaja kusee pihalle muuton jälkeen, niinkuin eräässä kauhukertomuksessa Plazan keskustelussa kerrottiin.

Suomi on ihmeellinen ja vaikea maa.

PS. Tämän tarinan halusin kertoa sille toiselle typerykselle, joka tekee saman virheen ja löysit tämän googlatessasi netistä. Toivottavasti lohdutti, että muillekin voi käydä näin.