Näytetään tekstit, joissa on tunniste KAKKA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KAKKA. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

KAKKALISTA, KAKKALISTA ja taas se vanha KAKKALISTA



Tätä ikivanhaa kakkalistaa en todellakaan uskonut etsiväni tähän blogiin. Nyt sen kuitenkin tein. Tavallaan kakkalista kuuluu pitkän nuoruuteeni alkuvuosiin. Kakkalista on komeillit luettavana ensimmäisen oman kotini, opiskelijakämppäni vessan ovessa. Kakkalista on kehittynyt vuosien varrella ja uskon sen muuttavan muotoaan vielä jatkossakin, joten ehkä tämä helmi on ansainnut paikkansa myös Nyt lorahti - blogissakin. Ja toisaalta tämä jotenkin sopii vielä erinomaisesti tähän vuodenaikaankin - kevääseen. 

KAKKALISTA
Kummituskakka: Tiedät kakanneesi. Vessapaperissa on kakkaa, mutta pönttö on tyhjä.
Teflonkakka: Tulee ulos niin livakasti, ettet huomaa sitä lainkaan. Ei jätä jälkiä paperiin. Joudut kurkistamaan pönttöön varmistuaksesi, että olet kakannut. Kakkaa joka ei jätä jälkiä paperiin, kutsutaan myös nimellä agenttikakka.
Siirappikakka: Edellisen vastakohta. Koostumukseltaan kuin tervaa. Pyyhit takapuolesi 12 kertaa ja silti se jää likaiseksi. Päädyt tunkemaan vessapaperia alushousuihisi, ettei niihin tulisi tahroja. Kakka jättää pysyvät jarrutusjäljet pönttöön.
Jospa sittenkin-kakka: Olet jo pyyhkinyt takapuolesi ja valmistaudut nousemaan pöntöltä kun huomaat, että sitähän tulee lisää.
Poksauta verisuoni päästäsi-kakka: Tällainen kakka tappoi Elviksen. Ei putoa ennen kuin olet yltäpäältä hiessä, tutiseva ja punainen punnerruksen voimasta. Useimmiten tulee silloin, kun sinulla on kiire.
Vellimahakakka: Kakkaat niin paljon, että painosi putoaa useita kiloja.
Just nyt-kakka: Tällaisen sattuessa on parasta olla noin 10 sekunnin päässä pöntöltä. Useimmiten sillä on jo pää ulkona, kun saat housusi alas.
King Kong eli pöntön tukehduttajakakka: Tämä kakka on niin iso, ettei sitä pysty huuhtelemaan pöntöstä alas, ellet pilko sitä hengarilla pienempiin kimpaleisiin.
Märät posket-kakka: Kakka osuu veteen poikittain ja aiheuttaa ison molskahduksen, joka kastelee takapuolesi. Kutsutaan myös nimellä tiiliskivikakka.
Toivokakka: Istut pöntöllä krampissa, pieraiset pari kertaa, mutta kakkaa ei vain tule.
Korkkikakka: Vielä kolmannenkin huuhtelukerran jälkeen se vain kelluu pöntössä. Hyvä Jumala kuinka minä pääsen tästä eroon? Tämä kakka tulee useimmiten kyläillessä.
Käärmekakka: Tämä kakka on kohtalaisen pehmeää ja suurinpiirtein peukalosi paksuinen. Tuntuu siltä kuin se olisi ainakin metrin pituinen.
Varpusparvikakka: Tämä kakka ryöpsähtää rajuna kertalatauksena ja pöntön sisäreunat ovat yltäpäältä kakassa - kutsutaan myös pilkulliseksi arabialaiseksi.
Perämoottorikakka: Tämä kakka on useimmiten aamukakka. Sitä tulee pärskähtävien pierujen välillä.
Olutkakka: Tämä tulee kankkuspäivänä. Luulet, että kakka ei haise niin pahalta, mutta tämä ON paha! Useimmiten joku odottaa vuoroaan käyttää vessaa oven ulkopuolella. Myös tämä kakka tulee usein ollessasi kylässä.
Jari Sarasvuo-kakka: Lopetettuasi kakkaamisen vedät vessan ja kakka katoaa pöntöstä, mutta hetken kuluttua yksi egoistinen pökäle lipuu viemäristä takaisin pöntön veteen killumaan.
Meksikolaisruokakakka: Tiedät, että on OK syödä taas kun takapuoltasi lakkaa kirvelemästä. Tätä polttavaa, vellimäistä ja alavatsakipujen saattelemaa kakkaa kutsutaan myös nimellä magmakakka.
Actionkakka: Koostuu raivokkaista pieruista ja voimalla ulos tulevasta kakasta. Kuulostaa Die Hardin efektiraidalta höystettynä mahtavilla paine- ja ääniefekteillä.
Jänökakka: Kakkaat sarjalla pientä papanaa. Tuntuu kuin anukseen olisi piilotettu Uzi. Tavataan myös nimellä “Konekiväärikakka”.
Pommikakka: Pudotat koko lastisi yhdellä pötkäleellä. Aiheuttaa usein “märät posket”-efektin. Mikäli pötkäle on erityisen kova muuttuu usein “Kummituskakaksi”.
Aistiharhakakka: Kakan kiinteysaste minimaalinen. Haju kertoo, että kakkaat, ääni että virtsaat. Esiintyy usein pitkien ryyppyputkien jälkeen sekä ulkomaanmatkoilla.
Yllärikakka: Pierun yhteydessä housuun puskeva lusikallinen-kauhallinen. Edeltää yleensä aistiharhakakkaa.
Kaktuskakka: Todennäköinen pitkän pidätyksen jälkeen. Alkaa yleensä "Poksauta verisuoni päästäsi"-kakkana, mutta ulostullessaan repii suolen melkein verille.
Piikkilankakakka: Kaktuskakasta piikkilankakakan erottaa tuotoksen yleensä varsin alhainen viskositeetti ja se että poltteen intensiteetti on tasaisesti jakautunut aika-avaruudessa. Tässä tulee huomata, että polte voi jatkua kauankin istunnon päättymisen jälkeen. Piikkilankakakan saa parhaiten provosoitua nauttimalla suuria määriä erittäin tulista ruokaa yhdessä kohtuullisen alkoholikvantiteetin kanssa.
Kauhukakka: Vetäessäsi vessan vesi värjäytyy punaiseksi. Juuri kun lääkärisi vastaa puhelimeen muistat syöneesi punajuurta.
Myrskytuuli: Pöntön reunat ovat tuotoksen jälkeen kauttaaltaan ruskeat, mutta vesi on kirkasta kuin lähteessä konsanaan. Esiintyy yleensä mahtavan paine- ja ääniefektin saattelemana (vrt. Actionkakka).


PS. Tunnustan nauraneeni kippurassa tätä lukiessani. Eihän tälle vain voi olla nauramatta *hihittää edelleen*.
PPS. Tää oli huikee. AJATON, HELMI, *googlaa lisää ylisanoja*, IKUHITTI (tän keksin itse), LEGENDAARINEN, KULTTIMAINEENSA ANSAINNUT, KIISTATTA KLASSIKKO! Ja ansainnut paikkansa ehdottomasti myös täällä.

PPPS. Urbaani sanakirjan avulla voidaan vielä täydentää kakkalistaa seuraavasti:
Jännäkakka: Kakattaa, mutta kakkaa ei meinaa tulla millään, koska on oven takana on joku odottamassa. Nostat todennäköisesti housut ylös ja luovutat vessan.
Reggaepampulat: Pitkiin perskarvoihin takertuvat kakkakikkareet. Tunnetaan myös nimellä rekkamiehen pastillit.
Sissikakka:
Sissikakaksi kutsutaan kakkaa, joka käydään ulostamassa luonnossa.
Hiilarikakka: Hiilihydraattien, varsinkin perunasalaatin tai perunalastujen runsaan kertasyönnin jälkeinen uloste, yleensä ummetuksen jälkeen. Hyvin löysä, tahriva ja märkä. Tahrii niin pytyn kuin alusvaatteetkin.
Juustokakka: Siirappikakan tapainen, mutta melko kiinteä uloste, joka leviää ja tarttuu tehokkaasti peräaukon ympäristöön ja vaatii vähintään 10 pyyhkimiskertaa. 
Posliinikakka: Niin kova ripuli ettei vesikään värähdä, kun kakka menee pönttöön. Kakka ikäänkuin räjähtää posliinin seinille.
Demonikakka: Ulostamisen muodoista ehdottoman äärimmäisin toimitus. Tämä kakka ei tule ilman verta ja kipua. Kakkahätä on mitä kauhein, mutta mitään et saa ulos. Kun veren ja kivun saattama demonikakka vihdoin plumpsahtaa pönttöön, huomaat karjuvasi kuin demoni helvetistä.

Ja jotta ei menisi vain vanhojen vitsien kertaukseksi, on nyt hyvä hetki julkaista 'Nyt lorahti' sivuston ikioma ja suomalaistakin suomalaisempi PASKALISTA, tarjoillen teille oikeita kielikukkasia sanasta PASKA.


Paskin vuodenaika - KEVÄT


Niille, jotka ei paskasta tykkää. 
Paskalista yhdessä kuvassa

maanantai 13. helmikuuta 2012

Wulffmorgenthaler tietää - "TEOS KAKKA"

Manipuloimaton totuus sivustostani. Yhteenlaskettu kakkahakujen määrä 318 - ei paskemmin.


MITÄ KAIKKEA KAKASSA ON? Mistä teos on valmistettu ja mitä ainesosia se sisältää? Tieteellinen vastaus tähän löytyi Helsingin sanomien 7.2.2012 julkaisemasta artikkelista "9 vastausta lasten tiedekysymyksiin".

Ihmisen kakka on ruuansulatuksen jätettä. Kakkaa eli ulostetta tulee kerralla peräaukosta ulos kymmenistä grammoista pariinsataan grammaan. Yli puolet ulosteen painosta on vettä, joka on sekoittunut tiiviisti ulosteen joukkoon. Vesi on päätynyt ulosteeseen pääosin ihmisen syömän ja juoman ravinnon mukana. Ulosteessa on valtavasti mikroskooppisia bakteereja. Ne ovat peräisin ihmisen suolistosta, jonka läpi uloste kulkeutuu ennen peräaukkoa. Yhdeksänkymmentä prosenttia bakteereista on harmittomia, suoliston toimintaa ylläpitäviä bakteereja. Ulosteessa on myös ruokaa, joka ei ole sulanut elimistössä. Erityisesti kuitupitoiset ruuat, kuten porkkana tulevat ulos usein palasina. Ulosteessa on tärkeä olla runsaasti paksusuolen tuottamaa limaa. Se estää ulosteen muuttumista kovaksi. Ulosteessa on myös pieniä määriä ihmisten nielemää ilmaa, bakteerien tuottamia kaasuja ja ihmisen soluaja. Tanja Pessi, erikoistutkija, Tampereen yliopisto.

tiistai 3. toukokuuta 2011

KUVA-ARVOITUS

Kumpi on kumpi? 

Toinen näistä on ihmisen uloste eduskuntatalon lisärakennuksen kulmilta ja toinen hevosenkakka. Mutta kumpi on kumpi?

torstai 31. maaliskuuta 2011

Pissiniemestä, Vessanjärveen ja Kikkarkoskentielle! - HASSUJA PAIKANNIMIÄ



Muistan ikuisesti vanhan, hurskaan, karjalaisen mummoni tokaistessa kahvinkeittimen tiputtaessa kahvia kovin hitaasti sen olevan kuin Jyrin kyrpä. Tämä lapsena kuultu sanonta todella jäi mieleeni. Sen käyttö tänäpäivänä voisi herättää pahennusta, joten soveltamisen olen jättänyt sikseen.
Edesmenneen karjalaismummoni nimi oli Esteri (todellakin oli ja siitä saakin oivan aasinsillan...). "Vettä tuli kuin Esterin perseestä" sanonnan käyttö lienee kovastikin vähentynyt ja sen viljeleminen lieneekin tänäpäivänä enemmänkin sivistymättömyyden merkki, kuin rikasta kieliperinnettä. Ajat ovat muuttuneet kielen puolesta hienostuneemmaksi, mutta jotkin alatyylisemmät paikannimet ovat jääneet. Missä sijaitseekaan Pissiniemi? Entä Kusipää tai Vessanjärvi? Tässäpä mainioita vinkkejä ensikesän kotimaanmatkasuunnitelmille  ja muutama piipahdus ulkomaille - eli hauskoja paikannimiä tiedossa. 

Nyt lorahti
Monet paikannimet ovat hyvinkin vanhoja. Elintason ja sivistyksen myötä uusille asuinalueille annetaan asiallisempia ja ei niin alatyylisiä nimiä kuin entisaikaan. Seuraavaksi "Nyt lorahti" teemaan liittyvä kattava nimistölista. (lähteinä: googlemaps ja tämä lista
Pissiniemi (Tornionjoen rannassa) PISSINIEMI
Pisu (entinen tila Skanssinmäellä Turussa)
Virtsalampi (Parikkala)
Virtsa (Viro) 
Pissata sanalle synonyymejä - heittää vettä ja kusta.
Heittomäentie (Jyväskylä)
Heittomäentie (Kangasala)
Heittäjänkatu (Imatra)
Heittolantie (Ikaalinen)
Heittolantie (Jalasjärvi)
Heittäjänkatu (Imatra)
Heittäjäntie (Kouvola)
Kusipää (Pomovaaran huippu Muoniosta itään)
Kustavi (paikka Länsirannikko)
Kustavintie (Masku)
Kustavintie (Turku)
Vessanjärvi (Mäntyharju)
Vessa sananalle synonyymi - pikkula
Pikkulantie (Kalajoki)
Pikkulantie (Vihanti)


kuvassa koiran kakka






Ulostamiseen liittyviä paikannimiä löytyy runsaammin. Luettelen nekin nyt tässä, koska kaupunkimme ei välty myöskään tähän perustarpeeseen liittyvältä jäteongelmalta. Sen opin, kun oma koirani alkoi himoita syödä ihmisen kakkaa ja se olikin todella taitava löytämään niitä milloin mistäkin puskasta. Eli ihmisen kakkaa kaupunkialueeltamme löytyy ja kokemukseni perusteella runsaasti. Sen sekoittaa helposti koiranjätöksiin, jota kuitenkaan oma ihmisenkakkavihikoirani ei tehnyt. Paska sana on näissä paikannimissä hyvin yleinen. Syykin lienee kielihistoriassa. Paska on hyvin vanha suomalaisugrlainen sana, kun kakalla taas on tarkoitettu lähinnä lapsen kakkaa.


Kikkarkoskentie (Pöytyä)
Paskovaarantie (Muhos)
Papanapolku (Mäntsälä)
Ripuliniementie (Savonlinna)
Kakkarintie (Tohmajärvi)
Kakkarintie (Nousiainen)
Kakkarluodontie (Kokkola)
Paska-Avenue (Karstula)
Paska (Winnipeg, Manitoba, Canada)
Paska (Saksa)
Paskajoki (Tornionjoen länsipuolella)
Paskalampi (Espoo)
Paskalampi (Kirkkonummi)
Paskalomatunturi (Saariselkä)
Paskasaaret (Näsijärvi)
Paskatinlahti (Lohjanjärvi)
Paskatti (Kiikala/Somero)
Paskahattu (turvesuo Luumäellä)
Paskatunturi (Saariselältä koilliseen)
Paskalampi (Espoo)
Pasklampi (Uudenkaupungin lähellä)
Paskosaarentie (Pälkäne)
Pasko(Kemi)
Paskolammentie (Kyyjärvi)
Påskolammi (Chile)
Suolistontie (Ulvila)
Sonta(Vojvodina)
Pokaleentie (Kuopio)
Ripulinjärvi (Kontiolahti)
Saaranpaskantamasaari (Onkamojärvi, Salla)


Näihin hauskoihin paikannimimiin tutustuttuani intouduin keksimään myös rakkaalle kotikaupungilleni Helsingille uusia kuvaavia nimityksiäni. Kaupunkikierroksen muodossa pääset tutustumaan Käymäläkallioon, Pohjoiselle- ja Eteläiselle vessaplaanille ja sieltä Ureaan! 

Turistimatkasi arvoisa ulkopaikkakuntalainen tai muun maan kansalainen voisi alkaa vaikka näin: "Tervetuloa tutustumaan kotikaupunkiini HELLsinkiinKäymäläkallion kautta ja Pohjoiselle- ja Eteläiselle Vessaplaanille ja sieltä poikkeamme UreaanMyös mahdollinen kierros Kakkasataman kautta Huussihermanniin ja sieltä Virtsalaan."

Kallio
Ehdotan Helsingin kaupungin nimistön laittamista remonttiin! Näin kaupungin nimistö kertoisi meille jotain kulttuuristamme niin itsellemme, kuin muillekin vierailijoille.  Tässäpä siis nimiehdotuksia kaupungin puistoille, kaduille ja tutuille kaupunginosille. 
















Kalliosta löytyvät Kustaankatu ja HELsinginkatu on ihan hyvä säilyttää ennallaan Samoin Eläintarhantie sopii hyvin alueen kuvaan. Kalliota voitaisiin yleisesti alkaa kutsumaan KäymäläkallioksiKustaa Vaasan puisto voitaisiin muuttaa 'Kustaanvain puistoksi' ja samalla Kustaa Vaasan tie 'Kustaanvain tieksi'. Kustaa Aadolfin puisto taas  voisi olla vaikka 'Kustaanalle puisto' tai poliittisempi 'Kustaan Adolfille puisto'.  Kalliossa Linjat ovat kovin tuttuja tiennimityksiä kaupunkilaisille, joten pienellä muutoksella näistä saataisiin helposti Ensimmäinen liraus, Toinen liraus, Kolmas liraus jne. Torkkelinmäki voitaisiin muuttaa Torttumäeksi ja Esplanadit voisivat pikemminkin olla Eteläinen- ja Pohjoinen Vessaplaani. Eiran nimi muutetaan Ureaksi ja Kalasatama Kakkasatamaksi lisäksi Kaisaniemi Kusniemeksi. Hermannin nimi voisi pikemminkin olla Huussihermanni ja vieressä sijaitseva Vallila Virtsala.
rakkaudesta Helsinkiin
Muita ehdotuksiani, joita voi vapaasti sijoittaa sopiville kaduille, alueille ja puistoihin Helsingissä ovat: Pisupuisto,  Pissalahti, Loraustuskuja, Lorahduspuisto, Käymäläkuja, Puskapissapuisto, Helpotustentie, Miestenhuoneenkatu, Naistenhuoneenkuja, Pisuniemi, Virtsa, Kakkarakatu, Kikkarekuja, Kakkakallio, Aidallelorotustie, Pipanapolku, Liru, Lirukuja, Pississanta, Pississannantie, Kusiniemi, Kusela, Heittopolku, Pisukaari, VedenheittokatuKatuvessala, Porttikongipissala, Heittohermannintie,  Pissislinna, Pissilinnanpuisto, Lantaniemi, Loraus, Lorahdus - avenue, Lantaniementie, Sontala, Virtsavuori, Virtsavuorenpuistotie, Käymäläkatu tai Käymäläkallionkatu, Klosettipolku, Pisoaaripuisto,  Vessalanpuisto, Hotellihelpotuksenkuja, Puuteroimispuisto, Läävälahti, Läävälahdentie, Bajamajakuja, Bajamajakaari, Virtsankarkailupolku, Tipottelutie, Huussihermanninkatu, Pikkulanpolku, Pönttölä, Pönttö...

Nimistösuunnittelija ja melkein maisteri - Aninka 


PS. Lopuksi vielä röyhkeä kuvakaappaus Riemurasian sivustolta.






Hävyttömät paikannimet Suomi, hauskat paikannimet Suomi, pervot paikannimet Suomi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kaduille virtsaamista voitaisiin saada vähenemään jos... (voit valita useamman vaihtoehdon)