keskiviikko 8. helmikuuta 2012

VITUTUKSEEN KUOLEE- vihanpurkupisuaari auttaa!

Tutkimusten mukaan vitutus lyhentää elinikääsi yli 15 vuotta. Vitutukseen voi siis kuolla. 


"Vaikka ei tuntisi tai hyväksyisi vihaa itsessään, se kanavoituu ulos tavalla tai toisella. Jos se ei tule esiin suorana tekona, se voi kääntyä sisäänpäin ja ilmetä ahdistuksena tai masennuksena", kirjoittaa Tanja Hirvasnoro Hyvä terveys lehdessä. Viha voi olla artikkelin mukaan jossain elämäntilanteissa hyödyllinen tunne, mutta jotakin vihalle on kuitenkin tehtävä, että ihminen pystyy hallitsemaan vihansa välttäen ahdistuksen lisäksi esimerkiksi väkivallan. 


On olemassa yksilöä ja yksilön elämää suurempia asioita, jotka turhauttavat, suututtavat ja saattavat jopa synnyttää vihan tunteita. Joskus kyse voi olla myös halveksunnasta, vastenmielisyydestä tai katkeruudesta. Haluan esitellä teille ratkaisuehdotuksen vihantunteen purkamiseen keinolla, joka ei vahingoita ketään. Nykkeilysäkin hakkaaminen on vanha tuttu tapa purkaa paineita. Virtsaamista voidaan käyttää myös rangaistuksen ja nöyryytyksen välineenä. Tästä virtsalla nöyryyttämisestä löytyy runsaasti esimerkkejä uutisoinnista. Jotta kuitenkin vältyttäisiin uutisoinnissa julkituoduilta ylilyönneiltä, viha on syytä kanavoida toimintaan joka ei vahingoita itseä tai muita. 
Ratkaisuehdotukseni vihantunteen turvalliseen kanavointiin on kuvalla varustetut pisoaarit. Nimesin ne vihanpurkupisoaareiksi. Tämä on tuoteidea ja kyseisiä pisoaareja ei ole vielä saatavilla. Tätä ideaa voi kuitenkin vapaasti hyödyntää teettämällä itse itselleen mieluisen tarran ja liimaamalla sen pisoaariin tai pönttöön - joko omaan vessaan tai johonkin julkiseen tilaan.
Ohessa siis muutama kuvaidea vihanpurkupisoaarin ja mahdollinen kohderyhmä.
Hallituksen tai Kokoomuksen vastustajille
Ateisteille, uskontojen uhreille
Talvivaaran johdolle 
Euron vastustajille

Naisvihaajille, seksuaalimarkkinoilta syrjäytyneille miehille, pervoille


Eronneille ja karanneille

Niin sanotuille 'lasiin sylkijöille' 

Kuntauudistuksen vastustajille (lukijaehdotus)
           


Niksin tarjosi Äkä-Aninka 
    
PS. Nimitykseni etuliitteen 'ÄKÄ' antoi viikonloppuna rakas siskoni vakavasti, tosissaan ja hymyssäsuin. Otin sen nöyränä vastaan.
PPS. Otan nöyränä myös vastaan lisää kuvaideoita vihanpurkupisoaareihin. Lupaan myös toteuttaa toteutuskelpoisia ideoita sekä lisätä niitä tähän kuvakollaasiin.
PPS. 'Vittu kun vituttaa' ja Ismo Alanko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kaduille virtsaamista voitaisiin saada vähenemään jos... (voit valita useamman vaihtoehdon)