Joskus taas virtsaamista sopimattomaan paikkaan tehdään puhtaasti vain tarpeesta. Sopimaton, hyvän käytöksen vastainen virtsailu aiheuttaa ihmetystä ja pahennusta. Tietyssä asemassa ja roolissa virtsailu minnesattuu aiheuttaa tapahtuman todistajille hämmennystä. Tästä kertoo uutinen, jossa
MORSIAMMEN KERROTTIIN KESKEN TOSI-TV OHJELMAN KUVAUSTEN PISSANNEEN KESKELLE PIHAA. Suomalaisessa kulttuurissa humalainen, yöaikaan heiluva mies virtsailemassa sopimattomiin paikkoihin on normaali näky, joka ei aiheuta enää ihmetystä muissa kuin ulkomaalaisissa. Morsiammen taas ei ole soveliasta kesken hääjuhlien virtsata nurmikolle.
Julkinen virtsaaminen voi olla tekijässä ja ehkä kaveriporukassa huvitusta herättävä jekku. Uutiskynnyksen ylitti juttu, jossa valvontakamerat todistivat Mustasaaressa MIEHEN VIRTSANNEEN TANKKAUSPISTOOLIIN KAHDESTI. Vaikka oma pissa saattaa huvittaakin, niin Turussa tuskin nauratti pissajekun kohteeksi joutunutta naista, kun MIES VIRTSASI NAISEN RUOKAKASSIIN PARVEKKEELTA TUHRIEN VIRTSALLAAN MYÖS NAISEN VAATTEET.
Virtsaamista minne sattuu kannattaa harkita tarkkaan, sillä se voi aiheuttaa myös mielipahaa, josta voi seurata virtsaajalle itselleen väkivallan uhkaa. Tällaista tilannetta todistavat seuraavat uutiset: MIES VIRTSASI MERSUN KYLKEEN, ELÄKELÄINEN UHKASI KIRVEELLÄ sekä MIES VIRTSASI TOISEN PÄÄLLE JA TOINEN AMPUI POLVEEN.
Myös sopimattomaan virtsaamiseen puuttuminen voi aiheuttaa puuttujalle väkivallan uhkaa. Virtsaaja voi pahoittaa mielensä, kun hänen toimitukseen puututaan ulkopuolisen taholta. Tästä kertoo uutinen jossa NUORI MIES VIRTSASI KIRJASTON LATTIALLE JA POTKAISI TILANTEESEEN PUUTTUNUTTA ASIAKASTA.
Suuttumus ja riitatilanne itsessään voi aiheuttaa ns. kostovirtsaamista, jonka tarkoituksena on nöyryyttää esimerkiksi virtsaamisen kohteena olevan esineen omistajaa. Näin kävi, kun KAUNOTAR VEI PARKKIPAIKAN JA MIES VIRTSASI TÄMÄN JOHDOSTA KOJELAUDAN PÄÄLLE. Myös POLIISIAUTON PÄÄLLE ON TODISTETUSTI VIRTSATTU asiakaspalautteen muodossa.
Harkitsematon virtsaaminen voi olla myös vaarallista. PELIKONSOLIN PÄÄLLE VIRTSAAMISEN TIEDETÄÄN AIHEUTTANEEN SAIRAALAREISSUN, kun virtsaaja ei huomannut johdon olevan edelleen seinässä. Tämä vanhan pelikonsolin tuhoaminen mahdollisimman nöyryyttävällä tavalla on vielä kevyt esimerkki nöyryyttämisestä virtsaamalla. Youtubeen nimittäin eksyi joku aika sitten video, joka todisti AMERIKKALAISSOTILAIDEN VIRTSAAMISTA TALEBANTAISTELOJOIDEN RUUMIIDEN PÄÄLLE.
Virtsa on tiedetysti steriiliä, mutta ikäänkuin ihmisen tuottamaa omaa jätettä. Oma pissa ei yleensä niinkään haittaa, mutta toisen jäte omalla omaisuudella, henkilökohtaisella alueella tai vaikka vain kenkien pohjissa tuntuu kyllä ikävältä. Nyt lorahti jää seuraamaan tulevaa uutisointia virtsaamisesta SINNE JA TÄNNE.
Oheisen "Pissaaja" kuosin ja siihen liittyviä tuotteita löydät sivustolta ruusulampi.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti