"Hätätilassa riko setelisi" kirjoittaa Jukka Hiiro päivän Metrolehden kolumnissa. Hiiro kommentoi pääkaupunkimme Helsingin vessattomuutta, että välttämättä ei haluaisi juoda kahvia tai olutta päästäkseen vessaan. Helsingin ravintoloissa, kahviloissa ja anniskelupaikoissa on tuttu näky kyltti, jossa lukee "WC vain asiakkaille". Ilmaisia vessoja ei löydy asemilta, ei elokuvateattereista, eikä tavarataloista. Tai löytyy, mutta vessaan pääsee esimerkiksi Sokoksella ainoastaan pyytämällä avaimen kassalta.
"Helsinki juhlii tänä vuonna monestakin syystä. Olisiko liikaa vaadittu, että vessojen mahdollisesti aiheuttama epäsiisteys tai häiriötkin hoidetaisiin palvelua parantamalla, ei palvelua heikentämällä ja ovea lukitsemalla?" Päättää Hiiro kolumninsa.
Kesällä ulkomaalainen turistimies kysyi minulta Pitkänsillan tienoilla, missä olisi lähin maksuton vessa. Mietin hetken ja sanoin, että Ateneumissa. Miehellä oli kuulemma liian iso hätä, että hän ehtisi sinne asti. Minullakaan ei ollut euroa sillan toisessa päässä olevaa bajamajaa varten, mutta kun hän näki kolikkoni, hän sanoi, että viereinen kioski varmaan vaihtaisi ne.
VastaaPoistaJäin miettimään vessa-asiaa.
Kuvataiteen ystävänä tunnen taidemuseoiden vessat. Ateneumin vessa on sympaattinen, ei pröystäilevä ja yhteisöllinen:). Kiasmassa on yhtä kolkon alumiininkiiltoinen kuin paikka itsekin. Amos Andersonilla veskissä on bättre folk -laatua ja Emmassa tilaa niinkuin talossa muutenkin. Ja Taidehallin veski on uusittu remontin yhteydessä kodikkaaksi. Melkein jo käsittelinkin aiheen, jota ajattelin sinulle esittää: taidemuseoveskien vertailu.
Mahtava idea! Kiitos tästä. Pitää laittaa mietintään, että miten lähestyä aihetta.
VastaaPoista