torstai 10. maaliskuuta 2011

TESTOSTERONI

Ihmisten ja apinoiden sukulaisuus on tunnetusti varsin läheistä. Ihmisen lähimmän sukulaisen simpanssin geeniperimän tiedetään olevan yli 98 % yhteistä kanssamme. Tiede tutkii ja käyttää monenlaisia eläimiä esimerkkeinä pohtiessaan ihmistä itseään - ihmisten omaa käyttäytymistä ja toimintaa
sukupuuni
Siispä hieman veljistä ja siskoistamme apinoista. Monien apinalajien urokset ja naaraat pissaavat käsiinsä ja hierovat nesteen sitten TARMOKKAASTI turkkiinsa. Toiminnalle on esitetty monenlaisia selityksiä ruumiinlämmönsäätelystä aggressiivisten tunteiden ilmaisuun. Teksasilaisen yliopiston tutkimuksessa kapusiiniapinoiden aivokuvista on selvinnyt, että urosten virtsasta kumpuaa SEKSUAALISIA VIESTEJÄ ja virtsalla voideltu uros vaikuttaa erityisen puoleensavetävältä naaraiden keskuudessa. Aikuisten urosten virtsan on todettu kiihdyttävän naaraiden aivotoimintaa seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvillä alueilla. Naaraat tekivätkin itseään erityisesti tykö uroksille, joiden virtsa sisälsi enemmän testosteronia (National Geographic News 3.3.2011).
Miksi sitten homo sapiens laji virtsailee ympäriinsä erityisesti pariutumiskumppanin hankkimiseen liittyvän yöelämän, alkoholikäyttäytymisen ja tanssimisrituaalien lomassa? Tekeekö asfaltille virtsatessa kengälle roiskunut pissa uroksesta ikäänkuin vaivihkaa naaraan mielestä puoleensavetävämmän? Näin uros saa testosteronin tuoksun leijailemaan virtsan haihtuessa tennareilta naaraan nenään ja sieltä aivojen seksuaalikeskukseen? Asfaltille ja porttikongiin virtsaaminen on tullut kokoajan suositummaksi ja suositummaksi. Nurmikolle virtsatessa virtsan sisältämät hormonit imeytyvät huolellisemmin maahan ja niiden kulkeutuminen ja joutuminen uroksen kenkiin ja vaatetukseen ei ole niin todennäköistä.
Ilmeisesti pissailu ja peniksen heiluttelu julkisilla paikoilla ei kuitenkaan saa homo sapiens naaraita tekemään itseään tykö näille lorotteleville uroksille, eivätkä homosapiensnaaraat käyskentele tarkoituksella haistelemassa lajinsa uroksien virtsaa kuten parhaat ystävämme koirat tekevät. Päinvastoin: lammikoita kierretään, niiden yli pyritään hyppimään ja tarvittaessa pidätetään hengitystä. Hyvin virtsaisia paikkoja pidetään epämiellyttävinä ja likaisina. Homo sapiens urosten on siis täytynyt keksiä jotain paljon ovelampaa.
Ehkä koko homo sapiens populaation uroksille on edullisinta kyllästää kadut virtsallaan ja pariutumishalukkuutta lisäävällä testosteronilla, jolloin alueella KÄYSKENTELEVÄT naaraat ovat halukkaampia parittelemaan sopivan uroksen kohdalle sattuessa? Erityisen virtsaiset alueet, kun sijaitsevat paikkojen lähettyvillä, joissa harjoitetaan muunmuassa pariutumiseen liittyviä tanssimisrituaaleja.


Virtsakäyttäytyminen ei välttämättä hyödytä kaikkia yksilöitä, mutta koko populaation näkökulmasta voi olla edullista, jos tällä tavalla saadaan kaikkien naaraiden pariutumishalukkuutta lisättyä. Naaraiden humaltuessa alkoholista ja testosteronista voi myös sillä 'ei niin kelpoisella' uroksella käydä flaksi.


Nähdäkseni kesä on monen homo sapiens lajin edustajan mielestä seksuaalisesti villimpää ja vapaampaa aikaa. Urokset ovat näin siis saattaneet keksiä ovelan keinon manipuloida naaraiden paritteluhalukkuutta aikana, jolloin molekyylit myös lämmön vaikutuksesta liikkuvat vilkkaammin virtsalätäköistä ilman välityksellä naaraiden hajua aistiviin elimiin ja sieltä aivojen seksuaalikeskukseen.
Talvella urosten kaduille virtsailu on huomattavasti harvinaisempaa. Tämä on ymmärrettävää. Nopeasti hankeen uppoava ja jähmettyvä virtsa ja sen sisältämät arvokkaat hormonit eivät pääse päämääräänsä. Paljon hyödyllisempää on lorotella miestenvessassa pöntön reunoille ja toivoa, että sopivasti roiskuu vähän kengälle tai housunlahkeeseen houkuttelemaan naaraita. Käsienpesu on tarpeetonta ja jopa haitallista. Kun lajikumppanitkin lorottelevat vähän lattioille, saadaan kengänpohjissa kulkeutumaan tarpeellinen määrä manipuloivia hormoneja ravintolan lämpimälle lattialle. Tanssilattialla kitka vielä lisää molekyylien lämpöliikettä ja näin virtsan sisältämien hormonien haihtuminen ilmaan edistyy - tavoite on jo melkein saavutettu. Valomerkin lähestyessä naaraiden seksuaalikeskukset on siis aktivoitu ja viimeistään silloin on aika iskeä: - tanssimaan? - nimi – missä asut – mennäänkö samalla taksilla - sun luo vai mun luo?  – annatko pillua? – no entä numeron?


Tämän ovelan virtsatestosteronijuonen varalle olen teettänyt itselleni puhelinnumerollisen käyntikortin. Jaan sitä kaikille kyselijöille, joita tuntuu aina riittävän.
käyntikorttini
Takapuolella on teksti: ”KYSY MITÄ VAIN 020202”


Tutustu myös kirjoitukseeni, jossa esittelen teoriani aiheesta penis ja sen esittely.


kaduille virtsaaminen, syitä kadulle virtsaamiseen, testosteronin vaikutukset,  pariutumisrituaalit,     testosteroni ja seksi, testosteroni ja naiset, apinat ja ihmiset ja evoluutio,  tanssi ja pariutuminen,  tanssi ja seksikkyys, tanssi ja  flirtti, parisuhteen biologinen tausta, pariutumisen biologia, käyttäytymisekologiaa, hormonit ja  käyttäytyminen    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kaduille virtsaamista voitaisiin saada vähenemään jos... (voit valita useamman vaihtoehdon)