Se on sitten kohta kesä. Tänään se nimittäin tapahtui -astuin koirankakkaan. Hinkkasin sitä hiekkaan ja yhteen viimeisimmistä lumiläjistä minkä löysin, mutta niin vain siinä sitten kävi, että könkkäsin kuitenkin kakkakengällä eteisestä suihkutilan puolelle ja kenkä joutui pesuun.
Tämä kakkakenkäepisodi johti siihen, että aloin kehittelemään vanhasta retroleikistä VETTÄ KENGÄSSÄ uutta kaupunkilaislasten versiota - KAKKAA KENGÄSSÄ. (Tässäpä hauska syntymäpäiväjuhlaohjelmanumero!!!)
Leikissä pelaajat jaetaan kahteen yhtäsuureen ryhmään. Toinen puoli porukasta menee hetkeksi eri huoneeseen. Huoneessa olevat leikkijät valitsevat parin ulkopuolella olevista. Kun parit on valittu, ulkoryhmästä tulee kukin omalla vuorollaan sisään. Tulija kysyy joltakin: 'OLETKO YSTÄVÄNI?' Jos kysyjä on väärä pari hänelle vastataan: 'KAKKAA KENGÄSSÄ'. Pelaajan on tällöin könkättävä yhdellä jalalla ulos huoneesta, ja tultava jälleen vuorollaan kysymään joltakin toiselta. Leikki on päättynyt, kun jokaisella on oma pari.
(Leikin opetus on se, että ei ole kiva olla sellaisen kaveri, kenellä on kakkaa kengässä.)
![]() |
Teoksen nimi: koirankakka Kuvissa käytetty Vallilassa asuvan vähintään keskikokoisen koiran kakkaa. |

LISÄÄ KOIRANKAKASTA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti