sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Käyttäytymisekologiaa: MUTAATIO, SUUNTAAVA VALINTA ja PERIYTYVÄ KÄYTTÄYTYMINEN

1. MUTAATIO
Onko julkinen häpeilemätön virtsaaminen populaatiossa esiintyvä geneettinen mutaatio, jossa osa populaation yksilöistä ovat taipuvaisempia lorottelemaan julkisiin paikkoihin, kuin toiset?

Hypoteesi: Julkilorottelu lienee alkuperäinen ominaisuus (vrt. ihmisapinat), joka on geenimutaation seurauksena vähentynyt. Seksuaalivalinta on suosinut yksilöitä, jotka käyttävät WC tiloja ja hoitavat tarpeensa piilossa. Julkilorottelu ilmenee kuitenkin edelleen joissakin populaation yksilöissä ja on geneettisesti periytyvä ominaisuus. Julkilorottelijan pariutumistodennäköisyys on pienempi, kuin yleisiä WC tiloja käyttävien yksilöiden. Hoitokeinoksi suositellaan geeniterapiaa.


2. SUUNTAAVA VALINTA
Minkälaista eritekäyttäytymistä seksuaalivalinta suosii? Julkilorottelua vai onko seksuaalivalinta ehkä ajan myötä suosinut häveliäisempää eritekäyttäytymistä?

Hypoteesi: Häveliäämpi käyttäytyminen eritteiden suhteen lienee ihmispopulaatiossa selkeästi yleisempää. Seksuaalivalinta on suosinut henkilöitä, jotka hakeutuvat suorittamaan tarpeensa salassa esimerkiksi WC tiloihin. Julkiseen lorotteluun taipuvaiset saattaisivat onnistua saamaan parittelukumppanin helpommin, jos he pyrkisivät hillitsemään taipumustaan virtsailla kadunkulmiin ja  hakeutuisivat ponnekkaammin julkisiin vessoihin toimittamaan tarpeensa. Hoitokeinona suositellaan käyttäytymisterapiaa.


3. PERIYTYVÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Eri maantieteelliset populaatiot poikkeavat toisistaan eritekäyttäytymisen suhteen. Kaduille virtsaamisen yleisyys vaihtelee eri kulttuureissa ja erityisesti arabimaissa kaduille ja porttikongeihin virtsaaminen on harvinaista.


Hypoteesi: Käyttäytyminen on periytyvää ja tämä voidaan todistaa seuraavalla risteytyskokeella. Risteytetään otos geneettiseltä alkuperältään arabimaista kotoisin vessankäyttäjiä, suomalaisten julkivirtsailuun taipuvaisten kanssa. Seurataan jälkeläisten vessakäyttäytymistä usean sukupolven ajan. Valintaristeytyskokeita jatketaan usean sukupolven ajan ja niiden avulla pyritään tuottamaan yksilöitä, jotka ovat 100 % kadulle lorottelijoita ja yksilöitä jotka käyttävä 100 %: sti vessoja.


PS. Rahoittajia etsitään. Yhteydenotot nytlorahti (at) gmail.com
Kuvassa suomalainen katulorottelija, joka on juuri toimittanut tarpeensa lähikapakan vieressä sijaitsevaan porttikongiin ja arabitaustainen henkilö tarpeillaan ulkohuussissa.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kusirännit metrojen vessoiss... eikun hisseissä.


Jokainen pakosta metron hissejä käyttämään joutunut on huomannut, että ei ole ruusuista elämä kaupungilla liikkuessa oli alla sitten lastenvaunut, pyörätuoli tai rollaattori. Näitä metro- ja juna-asemilla sijaitsevia hissejä, kun valitettavan moni erehtyy luulemaan vessoiksi. Pippeli on rautaisten seinien takana piilossa, kun hätä lasketellaan muiden haisteltavaksi. Onneksi sentään insinöörisuunnittelu toimii. Siivoaminen on helppoa, kun hisseissä on lattioissa valmiiksi kusirännit, joten yrittääkääpä sitten ystävällisesti osua hiljaisella suihkulla suoraan kusiränniin, jos se vaikka vähentäisi muiden hissillä liikkujien hajuhaittoja. 

Virtsastanne kiittäen Aninka ja poikani, (joka on onneksi jo niin suuri, että pääsemme kulkemaan rullaportaissa).

Paska tulee ihmisen sisimmästä



Lisää PASKOJA JUTTUJA sarjakuvina.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kaduille virtsaamista voitaisiin saada vähenemään jos... (voit valita useamman vaihtoehdon)